Iranin islamilainen hallitus – yleiskatsaus

Tammikuussa 1979 Iranin islamilainen vallankumous onnistui maanpaossa eläneen hengellisen johtajan ajatollah Ruhollah Khomeinin johdolla lopettamaan shaah Reza Pahlavin 37 vuotta kestäneen hallinnon. Huhtikuun 1. päivänä 1979 Iran äänesti kansallisella kansanäänestyksellä islamilaiseksi tasavallaksi ja hyväksyi teokraattisen perustuslain, jonka myötä Ajatollah Khomeinista tuli maan shiialais-islamin korkein johtaja (Vali Faqih) joulukuussa 1979. Joulukuussa 1982 islamilainen papisto valitsi asiantuntijakokouksen, jonka tehtävänä oli nimetä korkeimman johtajan seuraaja; vuoden 1985 lopulla kokous valitsi Khomeinin seuraajaksi ajatollah Ali Montazerin. Montazeri ei pitänyt edustajakokouksen nimeämistä myönteisenä ja erosi maaliskuussa 1989.

Ajatollah Khomeinin äkillisen kuoleman jälkeen kesäkuussa 1989 asiantuntijakokous nosti silloisen presidentin Seyyed Ali Khamenein marjan (suurajatollahin) asemaan ja tunnusti hänet seuraavaksi korkeimmaksi johtajaksi. Korkeimmalla johtajalla on islamilaisessa tasavallassa ylin valta, mutta hallintovalta säilyy kuitenkin presidentin virassa.

Oikeus valita

Äänioikeutettuja ovat kaikki 18 vuotta täyttäneet, myös naiset. (Äänioikeusikäraja nousi 18 vuoteen 2007 – sitä ennen se oli 15 vuotta). Iranin kansalaisilla on vahva mielipide siitä, kenen pitäisi johtaa heitä, ja he käyttävät ääntään aina kun voivat, erityisesti jos se tarkoittaa, että he voivat tehdä myönteisiä muutoksia järjestelmään. Heidän luottamuksensa järjestelmään on kuitenkin vuosien mittaan vähentynyt, ja äänestysaktiivisuus vaaleissa on alhaisempi kuin koskaan aiemmin.

Vuoden 1997 vaaleissa äänestysprosentti oli ennätykselliset 80 prosenttia, koska toivottiin, että he voisivat valita ehdokkaan, jonka he uskoivat voivan tehdä lopun diktatuurista tai ainakin aiheuttaa syvän repeämän maan hallintoon ja heikentää diktaattorin otetta järjestelmän sisällä. Valitettavasti niin ei kuitenkaan käynyt. Joka tapauksessa kansan oikeutta valita on valvottu yhä enemmän, ja vuoden 2021 vaaleissa saavutettiin Iranin vaalihistorian alhaisin äänestysprosentti (noin 49 prosenttia). Tämä johtui siitä, että vartijaneuvosto hylkäsi joukoittain suosittuja ehdokkaita, jolloin kansalla ei ollut vaihtoehtoja. Alhaisen äänestysprosentin lisäksi 13 prosenttia äänesti “protestimielessä” antamalla tyhjiä, virheellisiä tai kadonneita ääniä. Tämä siitäkin huolimatta, että korkein johtaja on julistanut, että protestiäänestys on kielletty (haraam). Näissä vaaleissa 42 toimittajaa kutsuttiin koolle tai uhattiin, koska he olivat kirjoittaneet ehdokkaista muita kuin hallituksen hyväksymiä lehtiartikkeleita (Toimittajat ilman rajoja). Vuodesta 2021 lähtien luottamus demokraattiseen järjestelmään on edelleen laskenut, ja vuoden 2024 vaaleissa äänestysprosentti on vielä alhaisempi (hieman alle 40 %).

Iranin presidentti

Presidentti on maan toiseksi korkein virkamies. Hän voi toimia enintään kaksi peräkkäistä nelivuotiskautta. Kansa on valinnut hänet. Presidenttiehdokkaat tarkastaa vartijaneuvosto. Viime vuosina niiden ehdokkaiden määrä, jotka vartijaneuvosto on kieltänyt tai hylännyt, on kasvanut huomattavasti – tämä tekee todellisten uudistusmielisten ehdokkaiden asettumisen vaaleihin käytännössä mahdottomaksi ja on johtanut protestivaalien suureen määrään.

Presidentillä on oikeus valita kabinettinsa (ministerineuvosto) jäsenet, mutta hänen valintansa on hyväksyttävä parlamentissa (Majlis), joka on useaan otteeseen hylännyt presidenttien esittämät ehdokkaat.

Iranin valtarakenne ei ole suoraviivainen, ja on monia rajoituksia sille, mitä presidentti voi tehdä ilman uskonnollisten elinten tukea ja varmasti ilman Iranin vaikutusvaltaisimman hahmon, korkeimman johtajan, hyväksyntää. Alla olevasta kuvasta näet, miten kaikki eri toimijat liittyvät toisiinsa.

Iranin korkein johtaja (Vali Faqih)

Korkein johtaja – ei presidentti – valvoo asevoimia ja Iranin turvallisuus- ja tiedusteluoperaatioita sekä ulkopolitiikkaa. Korkein johtaja nimittää myös oikeuslaitoksen johtajan, kuusi jäsentä vaikutusvaltaiseen vartijaneuvostoon ja kaikkien Iranin asevoimien komentajat. Hän nimittää perjantairukouksen johtajat (arvostetut ja vaikutusvaltaiset virat) sekä radion ja television johtajat (tiedotusvälineiden valvonta). Hänellä on viimeinen sana presidentin valinnassa. Hän valitsee asiantuntijakokouksen papiston jäsenet.

Parlamentti (Majlis)

Parlamentissa on noin 290 jäsentä, jotka kaikki valitaan vaaleilla neljäksi vuodeksi. Majlisilla on valtuudet säätää ja hyväksyä lakeja, mutta kaikkien lakiesitysten on oltava holhousneuvoston hyväksymiä. Majlis voi myös kutsua koolle ja asettaa syytteeseen ministereitä tai presidentin.

Suojelusneuvosto

Iranin vaikutusvaltaisin elin on vartijaneuvosto, joka koostuu kuudesta korkeimman johtajan nimittämästä teologista ja kuudesta oikeuslaitoksen nimittämästä ja parlamentin hyväksymästä juristista. Jäsenet valitaan kuuden vuoden toimikaudeksi, mutta toimikaudet ovat vaiheittaisia, joten puolet jäsenistöstä vaihtuu kolmen vuoden välein. Neuvostolla on valta hyväksyä tai hylätä kaikki parlamentin hyväksymät lakiehdotukset. Heillä on myös valta hyväksyä tai hylätä kaikki parlamentin, presidentin ja asiantuntijakokouksen jäsenehdokkaat.

Asiantuntijakokous

Asiantuntijakokoukseksi kutsuttu vaaleilla valittu elin nimittää korkeimman johtajan ja valvoo hänen toimintaansa. Jos he katsovat, ettei hän kykene täyttämään tehtäviään, he voivat erottaa hänet virastaan. Tämän elimen jäsenten toimikausi kestää kahdeksan vuotta. Vaikka edustajakokouksella on valtuudet valvoa, kyseenalaistaa ja erottaa korkein johtaja ja hänen alaisuudessaan toimiva ohjattu nimitetty organisaatio, se on toiminut pitkälti kumileimasinorganisaationa, joka ei ole koskaan kyseenalaistanut vakavasti kummankaan Irania vuoden 1979 vallankumouksesta lähtien johtaneen kahden korkeimman johtajan toimia. Tämä on erityisen merkittävää, koska parlamentti on kansan valitsema ja sen pitäisi edustaa kansan etuja.

Jäljelle jää kolme muuta vaikutusvaltaista elintä: asevoimat, oikeuslaitos ja tarkoituksenmukaisuusneuvosto.

Puolustusvoimat

Niihin kuuluvat vallankumouskaarti (Sepāh) ja kantajoukot. Korkein johtaja nimittää kaikki johtavat henkilöt. Vallankumouskaarti perustettiin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen, ja sillä on voimakas läsnäolo kaikissa Iranin instituutioissa, ja se valvoo vapaaehtoisia puolisotilaallisia Basij-vastarintajoukkoja, joilla on osastoja kaikissa kaupungeissa. Vuonna 2002 Iranin lehdistössä kerrottiin, että Basijilla oli 5-7 miljoonaa jäsentä, vaikka IRGC:n henkilöstöpäällikkö Masoud Mousavi väitti vuonna 2009, että Basijilla oli 11,2 miljoonaa jäsentä. Länsimaisten analyytikkojen mukaan määrä on kuitenkin lähempänä miljoonaa aktiivista jäsentä ja todennäköisesti useita miljoonia reserviläisiä. Basij-joukot puuttuvat muun muassa toisinajattelijoiden mielipiteisiin.

IRG:stä on kehittynyt monimiljardinen yritysimperiumi, jolla on merkittävä osuus Iranin taloudessa ja joka hallitsee noin kolmasosaa Iranin taloudesta useiden tytäryhtiöiden ja trustien kautta. Kaartin insinööriosasto Khatam-ol-Anbia (GHORB) on saanut useita miljardien dollarien arvoisia rakennus- ja insinöörisopimuksia, kuten Teheranin uuden Imam Khomeinin kansainvälisen lentokentän toiminnan.

Oikeuslaitos

Iranin oikeuslaitos ei ole riippumaton poliittisesta vaikutusvallasta, ja sen tehtävänä on valvoa ja määritellä oikeuspolitiikkaa. He nimittävät myös kuusi maallikkojäsentä vaikutusvaltaiseen suojelijaneuvostoon. Oikeuslaitoksen johtajan nimittää korkein johtaja.

Tarkoituksenmukaisuusneuvottelukunta

Tämä on korkeimman johtajan neuvoa-antava elin. Neuvosto käsittelee myös parlamentin ja vartijaneuvoston välisiä kiistoja. Jäsenet nimittää korkein johtaja.